Uusi kirja: Terolla on kissateltta

Tänään ilmestyi sähköpostiini viesti, jossa kerrottiin, että kirjoittamani kirja on julkaistu Books On Demand -kirjakaupassa. Kirjan nimi on ”Terolla on kissateltta” ja se on saatavilla perinteisenä kovakantisena kirjana sekä e-kirjana. Kirja löytyy tästä linkistä.

Kirjan kansikuva liittyy myös otsikkoon, eli se on tämän näköinen. Sisällöstä en sen kummempia kertoile tässä, mukana on terveysasiaa, huumoriakin ja myös muutamia piirroksia. Ehkä joku lukee sen. Mikäli mukana on tosielämän hahmoja, nimet on tietysti muutettu.

Kirjoittaminen kesti varmaan pari vuotta kun sitä teki töiden ohessa ja joutoaikana. Kustantamoille kirjaa on vaikea saada hyväksytyksi ja tätäkin tuli kokeiltua. Kirjan sisältö voi olla erikoista ja sen takia sopimatonta kenenkään kustannusohjelmaan. Books On Demand lienee melko suosittu, sillä monet haluavat tuottaa tekstiä ja tuntevat tarvetta kirjoittaa tai julkaista kuvakirjoja.

Ihmisen kuuluu olla luova (luoja?) ja luovuutta voi edistää piirtämisen, maalaamisen, soittamisen, laulamisen, työn, rakentamisen, puutarhanhoidon, kirjoittamisen ja monen muun asian kautta. Tärkeintä on tehdä jotain ja kehittyä itse. Kirjoittaessakin täytyy opiskella kaikkea uutta tai hankalaa, kuten tekstinkäsittely, kirjan taitto, tiedonsiirrot, kuvitus, kansien teko, kielioppi ja varsinkin tarinan kehittäminen mielessään. Täytyisi joku päivä ommella kissateltta. Niitä saisi varmaan kaupaksikin.

Takaisin ylös Etusivulle