Ravinto ja vilustuminen

Marraskuun ensimmäinen päivä ja pakkaset saattavat aiheuttaa flunssaa, nenän vuotamista tai muita oireita hieman lämpimämmän ajanjakson jälkeen. Keho ei ole tottunut kylmään ja niskaan käyvä tuuli voi laukaista syysflunssan tai tuntua nivelten kolotuksena. Saatoin kirjoittaa tästä aikaisemminkin, mutta näkökulmana on akupunktion ja moksauksen lisänä ravinto hoitomenetelmänä. Moksaus muuten on helppo tapa karkottaa flunssa niiden ensioireiden ilmaannuttua ja se sopii kelle tahansa, kun neulojakaan ei tarvitse käyttää. Nenän tukkoisuuden saa toki avattua neulahoidollakin, kuten myös helpotusta yskään tai nivelkipuihin.

Ravinto on sen vuoksi tärkeässä roolissa, että kaikki kehon toiminnot tarvitsevat aineksia toimintaansa. Myös immuunipuolustus ja taudeista paraneminen käyttävät ravintoaineita jatkuvasti. Ruokailu on periaatteessa helppoa, kun syö sopivasti aminohappoja, rasvoja, vitamiineja, mineraaleja ja vitamiineja sekä vettä. Niiden määrät ja laatu ovat kuitenkin erilaiset hampurilaisateriassa, valmisruoassa, hedelmässä tai ravintolisissä.

Olen liittynyt osaksi Herbalife yhteisöä, eli olen itsenäinen Herbalife jäsen ja olen linkittänyt tähän liittyen joitakin sivustoja myös tälle santtu10 -sivulle. Tässä vielä varalta pari linkkiä: tenhunensanttu.net/hyvinvointi ja oma Herbalife -sivu sekä suora linkki uusimpaan tuotekuvastoon. Jos perusravitsemus, painonpudotus, lihasten kehittäminen, vireystason nosto tai ongelmien ratkaisu ovat mielessä, niin kannattaa kysyä miten voisin auttaa. Pelkällä akupunktiolla ja ns. huonojen ruokien pois jättämisellä pääsee pitkälle, mutta keho tarvitsee silti välttämättömät ravintoaineet toimiakseen normaalisti.

Herbalife on ollut toiminnassa pitkään ja siten tuotteet ovat luotettavia ja toimivia. Yrityksestä on hieman lisätietoa tuolla edellämainitulla sivulla ja mikäli nämä asiat kiinnostavat, niin kannattaa muistaa myös Herbalife jäsenyys ja liiketoimintamahdollisuus.

Lopuksi vielä flunssanhoitoohje sen ensimerkkien ilmaannuttua: Syö tuoretta inkivääriä, C-vitamiinia ja sinkkiä ja pidä jalat lämpiminä ja kaula suojattuna. Inkivääristä ja hunajasta voi tehdä myös teetä, jos se tuoreeltaan on liian kirpeää pureskeltavaksi. Tervetuloa myös akupunktioon hoitamaan flunssaa, yskää, nenän tukkoisuutta tai kroonisia vaivoja.